Thursday, April 17, 2008

Saturday, March 15, 2008

Ei ei ei ei...

Totuuden nimissä on todettava, että jäsen Emerituksen käytös ei ole parantunut riittävän poikamiehiselle tasolle. Kuukauden jäähy ei ole näköjään ollut riittävän kova rangaistus.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan jäähyn piti loppua tänään, mutta näissä olosuhteissa tämä suunnitelma on täysin mahdoton. Ehdotankin, että jäsen Emerituksen jäähyä jatketaan kuukaudella.

Toivokaamme, että tämä rangaistus saisi hänet ymmärtämään tilanteen vakavuuden.

Wednesday, February 27, 2008

Olosuhteiden uhri

Näin se on melkein kaksi viikkoa vierähtänyt jäähyllä. Vaikka sisäinen poikamieheni häpeääkin alkuvuoden tapahtumia, en voi siltikään myöntää katuvani mitään. Vaikka Manninen varmaan tuomitseekin minut pelimieheksi, ei totuus kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Joskus elämä vain heittelee, hyvässä tai pahassa. Eikä siinä oikein voi muuta tehdä, kuin yrittää pysyä kyydissä.

Nyt kävi näin.

Mutta ei hätää, kunhan vain tämän jäähyn saan lusittua, aloitan ryhtiliikkeen ja parannan tapani. Voisin vaikka kasvattaa taas parran? Se ainakin toimi äärimmäisen hyvin naisten suhteen. Ei säpinän säpinää kun leuassa töröttää pitkiä karvoja vähän liian harvassa.

Tein muuten havainnon, että lemmikki piristää kummasti paatuneenkin poikamiehen arkea. Sattuman kautta asuntooni muutti 10-vuotias Otto-kissa. Melkoisen hurmaava veijari. Onpahan edes joku, joka odottaa kotona.

Thursday, February 14, 2008

Vuoden avausjäähy

No niinhän siinä kävi, että tämän vuoden ensimmäinen jäähytuomio tuli Emeritukselle. Suolasin itse itseni ja ehdotin kuukauden jäähyä.

Vähän hävettää.

Friday, October 26, 2007

Rikos

Jaahas, jaahas... Päädyinpä sitten jäähylle.

Yhtään poikamiehisyyttäni puolustelematta on kyllä pakko todeta, että nyt on tehty kärpäsestä härkänen. Meilkoista skandaalimeininkiä. Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa mitä niin hirveää Emeritus on tehnyt, että hänet pistetään heti ensimmäisellä täysjäsenkuukaudellaan jäähylle, kerron tapahtuneen avoimesti ja rehellisesti liioittelematta tai vähättelemättä. Tehköön jokainen siitä johtopäätöksensä kuinka vakavasta ”tapaturmasta” oli kyse.

Kävi nimittäin niin, että oli tuossa yhtenä viikonloppuna kavereideni bileissä. Hauskaa oli niin etkoilla, jatkoilla kuin myös jatkojen jatkoilla. Sinänsä mitään epäilyttävää ei tapahtunut koko illan aikana (pois lukien ehkä se kun tanssitin siskoni kaveria (yli 30 v rouva) ja hänen kaveria, joihin sattumalta törmäsin baarissa) ja käyttäydyin hyvin poikamiehisesti. (Hienoa sulkujen käyttöä, Emeritus!)

Jäähylle joutumiseni syy löytyy mitä ilmeisimmin jatkojen jatkoilta. Kävi nimittäin niin, että päädyimme keskellä yötä katsomaan studio julmahuvi –pätkiä illan isäntäparin asunnolle pienellä porukalla. Kunnes sitten se karmea rikokseni tapahtui… Minä nukuin naisen vieressä!!!

Nyt kaikki voivat huutaa yhteen ääneen ”Oooooooooo!!!”.

Kyllä, eikö olekin karmea rikos poikamiesaatetta vastaan? Ja tokihan on aivan turhaa yrittää vähätellä tilanteen vakavuutta kertomalla, että samalla sohvalla nukkui minun lisäkseni toinen äijä, ja lattialla vielä kolmas. Kyllähän tuollainen kollektiivinen sohvalle simahtaminen on jo niin intiimiä, että jäähyaitio kutsuu väkisinkin. Jep jep.

Voin vain anoa anteeksiantoa ja yrittää vakuuttaa teille, rakkaat poikamiesveljeni, että tuo yöllinen kohtaaminen oli puhtaan viatonta kaverillista läheisyyttä, jossa olin lähinnä olosuhteiden uhri. Vakuutan teille, oi inkvisiittorit, että tuo vieressäni nukkunut nainen (joka muuten on varattu) on vanha kaverini jo vuosien takaa, eikä tällä viattomalla tapauksella ollut minkäänlaista vaikutusta poikamiehisyyteeni tai aatteelliseen vakaumukseeni.

Kärpäsestä härkänen.


Monday, April 30, 2007

Vapputunnelmia

Se ois vappukin ihan ovella. Tosin suunnitelmat vapun viettoon on vielä osittain avoimet, mutta todennäköisesti ajan tänään Matin luokse josta lähdemme illalla katsomaan Zen Cafea.

Tänään oli ihan normi työpäivä, enkä vieläkään mokaillut oikeastaan yhtään mitään. Nyt olen Vaasassa tätini luona, tosin asukit ovat itse Karstulassa kaksi viikkoa, eli minä saan majailla täällä yksinään. Tänään huomasin myös ettei vapunaattona kannata mennä kauppaan yhden nakkipaketin ja kahden pakastepizzan takia. Voi sitä autojen ja ihmisten määrää.

Saas nähdä pääsenkö jo tänään takaisin kerhoon, toivottavasti. Täytyykin vetää nollat tämän illan säpinäkisasta ja näyttää puheenjohtajallemme että olen paikkani kerhossa ansainnut. Ei kai tässä sen kummempaa. Taidankin lähteä pienille päiväunille...

Saturday, April 28, 2007

Loppu lähenee

Niin se loppu vaan lähenee. Täytyy nyt tuottaa pettymys kaikille mahdollisille lukijolle ja kertoa etten tarkoita että minulla loppu lähenee vaan jäähyni loppu. Vappuna pitäisi olla taas takaisin kerhossa.

Niin vaan vierähti kolme päivää töissä. Ihan hyviä hommia oli eikä edes vielä ollut missään vaiheessa tylsää. Unettomuudestakaan en ole koko viikolla kärsinyt, siihen saattaa myös vaikuttaa se että olen joka päivä herännyt ennen kuutta. En vielä ole joutanut oikein katselemaan kunnon poikamiesboxiakaan. Täytyy varmaan ensiviikolla alkaa tosisaan etsimään. Rivitalohan se olla pitäisi mutta eipä vielä oikein näkynyt olevan tarjolla.

Vähän muuttui hiuksissa väri viikon aikana, muuten ei kuulu mitään erikoista tähän viikkoon. Aina kun Vaasasta ajelee keski-suomeen päin niin tahtoo matka vähän vierähtää kun pitää kiertää kaikki Tervajoen autoliikkeet läpi ja autojahan siellä riittää! Että semmosta.

Poppi jytää: Aknestik - Muistatko Elina